Juhannus ja tyylipuhdas vahinko

S:n mukaan meidän tulisi kehittää lapselle jonkinlainen työ-/projektinimi, itse lobbaan itsevaltiaan tavoin kutsumanimeä mini ja S tuntuu sen hitaasti hyväksyvän. Oikea nimihän meillä on valmiina, ainakin tytölle. Projekti mini on elämäni tärkein projekti, olen tehnyt ja tulen tekemään paljon erilaisia projekteja, minkään niistä ei tarvitse onnistua kunhan projekti mini onnistuu.

Peruspanikoinnin lisäksi meille tuli hieman muitakin käytännön ongelmia raskauden myötä. Ei kukaan halua kertoa raskaudestaan ihan raskauden alussa koska niin paljon voi tapahtua. Raskaustesti päätti ilmoittaa ilouutisen kaksi päivää ennen juhannusta ja vielä samana iltana meillä oli hyvän ystävämme järjestämä Midweek Dinnerparty. Seuraavaksi aloimmekin siis pohtimaan millä ihmeen verukkeella me saamme selitettyä S:n juomattomuuden. Erityisesti Juhannuksena selvä suomalainen on samanlainen ihme kuin Englannin jalkapallojoukkueen menestys arvokisoissa, ei sitä vaan tapahdu. Erilaisia sairauksia ja lääkekuureja miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että ehkä vanha kunnon feikkaus toimisi kuitenkin parhaiten. Sovimme että S kantaa vaan jotain juomaa kädessään ja minä paikan tullen suoritan ikävän velvollisuuden ja juon sen. Grilli-ilta menikin mukavissa tunnelmissa ja ainoastaan lomailevan S:n kieltäytyminen baarireissusta herätti jonkinlaista kummastusta.

Torstaina kun pääsin töistä otimme suunnan kohti Saimaata ja starttasimme juhannuksen viettoon. Istuimme aivan järkyttävissä liikenneruuhkissa ja S luki minulle ääneen hankkimaansa Vauva-lehteä. Normaalisti vihaan kaikenlaista ryysistä ja jonottamista, mutta matka meni yllättävän kivuttomasti, ehkä minustakin alkaa pahimmat kulmat hioutua:) Illalla kun saavuimme perille S näki huomattavan vaivan ja kätki Vauva-lehden autoon niin ettei sitä vahingossakaan kukaan huomaa. Olimme illan S:n veljien kanssa ja grillailimme eikä kukaan kiinnittänyt juomattomuuteen sen erikoisempaa huomiota. Yön aikana anoppi ja appiukko saapuivat paikalle ja aamulla sitten tapahtuikin.. Jotenkin ihmeessä S oli onnistunut jättämään sen perhanan Vauva-lehden hankinnasta saamansa kuitin rahina toimivan arkun päälle. Anoppihan sen kuitin löysi ja päätteli asian laidan suhteellisen nopeasti. Ei siinä sitten S:n auttanut kuin kertoa "Olevansa ehkä ihan pikkuisen raskaana". Anoppi ja appiukko ottivat asian ihan hyvin, appiukko kuitenkin ehkä vähän huonommin. Älä kuitenkaan appiukko murehdi, ottaisin asian ihan samalla tavalla jos mahdollinen pikkuprinsessani kertoisi että on raskaana jollekin karvanaamalle. Illaksi menimme porukalla juhlimaan juhannusta S:n suvun kanssa ja kukaan ei ilmeisesti huomannut mitään. S:n vanhemmat siis tietävät, tasapuolisuuden nimissä pitää varmaan kertoa omille vanhemmilleni kun sinne ensi kerralla suunnataan.

Juhannuksena minulla oli aikaa hiljentyä vielä miettimään elämäämme ja uutta tulokasta paremmin. Varastin monta kertaa itselleni pienen hetken, hiljennyin polttelemaan tupakkaa (jonka olen luvannut lopettaa) ja miettimään elämääni, kaikkia niitä muutoksia ja uusia ihania asioita joita mini tuo tullessaan. Asiat eivät voisi olla paljon paremmin, saan toivotun lapsen elämäni naisen kanssa. Tulen tekemään kaikkeni jotta voin taata perheelleni parhaan mahdollisen elämän. En ole mikään maailman karskein mies ja olen viimeisen muutaman päivän aikana itkenyt kuin pikkutyttö, aikaa ja paikkaa katsomatta.

Kotimatkalla (7,5 h ja 300 km argh!) sain ensimmäisen kerran tuntumaa raskaana olevan naisen hormoneista ja niiden vaikutuksesta mielialaan. S selitti minulle jotain vauvajuttua kautta rantojen todella hankalasti ja kysyi ymmärsinkö. Minä hölmö menin vastaamaan rehellisesti, että en ymmärtänyt yhtään mitään. Ajatuksenlukukyvyttömyyteni johti spontaaniin itkuun, olen pahoillani kulta, en minä vaan ymmärtänyt.