Ensimmäinen ultra!

Hei taas,

Ensimmäiseen ultraan mentiinkin sitten taas vähän vaikeamman kautta. Ultrakutsu tuli kotiin ja katsoimme että se on ma 6.8. Edeltävänä sunnutai-iltana S alkoi katsomaan kutsua tarkemmin ja siinä lukikin torstai 9.8.  En tiedä onko vika lukemisessa vai luetunymmärtämisessä, mutta kollektiivisesti jotenkin päätettiin sen olevan maanantaina. Olimme luonnollisesti järjestäneet kaikki lomasuunnitelmat niin että olemme kotona maanantaina. Ma-aamuna soitimme ja kärtimme ultra-aikaa hieman aikaisemmin, jotta meidän ei tarvitsisi olla koko viikkoa kotona ja pääsimmekin tänään sinne.

Nukuin edellisen yön pirun huonosti, kun yleensä sainkin unta. Päässä pyöri kaikenlaista: Onko vauva kunnossa? Onko niskaturvotusta? Lyökö sydän? Onko yleensäkään mitään vauvaa olemassa? Eihän minulla ole vauvasta oikein mitään havaintoa, viiva tikussa, ailahteleva ja vähän turvonnut nainen käsissä. Miehenä sitä aina välillä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi tässä prosessissa. Kaikki tapahtuu äidin ympärillä ja äidillä on oikeus tuntea tai haluta mitä ikinä keksikään. Mies on vähän kuin veneen lepuuttaja, toimii iskunvaimentimena myrskyn ja tukevan laiturin välissä.

Aamupäivällä sitten lähdettiin Naistenklinikalle kumpikin jännityksestä täristen. Aikamme pompittua tiskiltä toiselle meidät otti vastaan erittäin mukava kätilö ja ultraus aloitettiin melkein heti. Aluksi kuva ei syntynyt kovinkaan selväksi ja kumpikin alkoi hieman jännittämään että onko siellä mitään elämää. Sitten ruudulle saatiin kuitenkin kuva maailman täydellisimmästä vauvasta. Meidän pieni nelisenttinen, niin pieni mutta silti niin ihmisen näköinen, jalat, kädet ja suhteettoman iso pää. Showmies päätti vielä käynnistää ultrauksen kunniaksi todellisen taitouintinäytöksen ja liikkui kuin viimeistä päivää. Pientä ihmettä ruudulta seuratessa sitä tajusi jälleen kerran hieman paremmin oman isyytensä. Jonkinlainen ympyrä sulkeutui meidän kolmen kesken, siinä me nyt olimme - meidän pieni perhe. Olisi tehnyt mieli katsella häntä vaikka iltaan asti, mutta valitettavasti jossain kohtaa aika tuli täyteen ja kätilö lopetteli.

Meidän mini 11 viikkoa

Yllä se tärkein, eli ensimmäinen kuva meidän pienestä. Kuvissa ei kyllä näy läheskään yhtä hyvin yksityiskohdat kuin livelähetyksessä, mutta onhan siinä jotain nähtävissä. Niskaturvotus oli tosi vähäistä ja kaikki muutenkin hienosti. Vauva oli hieman alustavia laskelmia nuorempi ja virallinen laskettu aika on 28.2.2013

Olimme me jo aikoja sitten sopineet että ultran jälkeen haetaan vauvalle ensimmäinen juttu. Löysimmekin täydellisen ihanan vanhanajan nallen (onpas miehekäs lause). Vaatteita emme oikein viitsi vielä ostaa kun neutraaleja unisex-vaatteita on suhteellisen vähän.

Minin ensimäinen nalle

Kiitoksia kaikille lukijoille ja kommentoijille, yritän aktivoitua myös sosiaalisella puolella heti kun harmaa arki koittaa (joskin siitä tuskin tulee kovinkaan harmaata). Seuraavan blogin aihekin hahmottuu jo mielessä, se tulee koskemaan elämistä raskaana olevan naisen kanssa. Se on yllättävän hyvää harjoitusta isyyttä varten ja joudun varmasti lapsen kanssa tulevaisuudessa samanlaisiin tilanteisiin kuin tässä raskauden aikana. Kerrottakoon näin spoilerina että enemmänkin se huvittavaa kuin rasittavaa.

Lomailua perheen kanssa

Moi kaikille,

Taas voisi aloittaa perinteisillä pahoittelulla siitä kun olen ollut laiska ja päivittäminen on jäänyt. Olemme lomailleet pari viikkoa ja bloggaaminen kännykällä ei ole jaksanut innostaa. Lupaan kuitenkin pyhästi ryhdistäytyä kun paluu arkeen on taas edessä viikon päästä.

Pari viikkoa on lomaa takana ja ilmatkin ovat olleet suhteellisen suotuisat jos vertaa tähän kesään noin yleisesti. Ensimmäinen viikko vierähti S:n vanhempien mökillä Saimaalla, anoppi ja appiukkokin olivat lomalla joten meitä oli paikalla koko porukka. Onneksi he ovat mukavia tyyppejä ja viikon aikana ei edes ehtinyt ahdistamaan. Ohjelmassa oli perinteistä mökkeilyä, saunomista, uimista ja veneilyä. Syötyä ja juotuakin tuli.

Savonlinnaa Saimaalta

Jälkimmäinen viikko oltiin ihan kahdestaan omien vanhempieni mökillä Turun saaristossa ja oli kyllä mukavaa olla ihan kahdestaan. Ohjelma oli aika samaa kuin ensimmäiselläkin viikolla. Veneellä tuli seikkailtua ja Turun retkellä törmättiin sellaiseen merenkäyntiin että aloin jo huolestumaan äidin ja vauvan hyvinvoinnista.

Turun linna Aurajoesta

Vietimme myös pari päivää turisteina omassa kotikaupungissamme, kun isoäitini halusi tulla käymään. Ohjelmassa oli Arabian museo, Designmuseo ja Talvipuutarha. Designmuseo ja Talvipuutarha olivat erittäin jees, Arabian museo todella pieni ja suosittelenkin jättämään sen käymättä.

Talvipuutarha, Helsinki

Muuten kaikki on mennyt todella hyvin ja pahimmat hormonimyrskytkin tuntuvat olevan takana. Tuleva äiti kärsii iho-ongelmista, mutta muuten elämä on erittäin seesteistä. Huomenna ohjelmassa olisi sitten ensimmäinen ultra ja todennäköisesti haetaan vauvalle joku ensimmäinen juttu sen jälkeen. Palataan tuohon ultra-asiaan huomenissa.

Ensimmäinen neuvolakäynti

Hei kaikille,

Ensinnäkin syvimmät pahoitteluni jokaiselle kolmelle lukijalle yhdessä ja erikseen. Viime päivityksestä on hävyttömän kauan aikaa. Elämä on ollut jotenkin hektistä eikä kotona velloneesta hormonimyrskystäkään ole varsinaisesti ollut apua. S on ollut hieman hankalalla tuulella ja minä olen laskenut mielessäni välillä pitkälti yli kymmeneen. Valitettavasti minäkään en aina ole maailman helpoin ihminen ja pieniltä konflikteilta ei ole vältytty. Nyt tulee ilmainen vinkki kaikille tuleville isukeille: Miettikää tarkasti ne taistelut joihin haluatte osallistua, vastaansanominen usein eskaloi sellaisen sotatilan käyntiin että Pohjois- ja Etelä-Korea vaikuttavat lähes rakastavaisilta sen rinnalla. Miehet valitkaa siis taistelunne ja koittakaa ymmärtää tulevaa äitiä. Pelot elämänmuutoksesta, yleisestä rupsahduksesta ja keskenmenosta yhdistettynä väsymykseen, hormonaaliseen muutokseen ja mahdolliseen pahoinvointiin on semmoinen paketti että vituttaisi sinuakin. Haluan vielä linkittää mainion keskustelupalstaviestin johon törmäsin hakiessani vertaistukea netin syövereistä.

Sitten vähän positiivisempaakin asiaa, joten ottakaa miehet ne kengät pois jalasta ja lykätkää karkumatkaa toistaiseksi. On myös ollut ihania hetkiä, kävelylenkkejä, hyviä keskusteluita ja läheisyyttä. Vauvauutinen konkretisoituu päivä päivältä ja odotus on mukavaa. Henkilökohtainen pakokauhu antaa vielä odottaa itseään ja katselen kaikkea enemmän tai vähemmän vaaleanpunaisten lasien läpi. Kaupungilla kulkiessa tulee vakoiltua vauvoja vaunuissa ja pienten lapsien tohelointia. Välillä melkein pelkää että joku leimaa pedofiiliksi kun lapset kiinnostavat niin paljon. Naisiakin tulee katsottua se 20 cm normaalia alemmaksi arvuutellen onkohan tuo raskaana?

Tänään oli ensimmäinen neuvolakäynti ja siitä mieleen jäi lähinnä pettymys. Olimme netissä jo tutustuneet ensimmäisen neuvolakäynnin anatomiaan ja odotukset olivat suhteellisen maltilliset. Käynti kuitenkin pystyi valitettavasti alittamaan vaatimattomatkin odotukset. Koko käynnin tarkoitus tuntui olevan meidän saattaminen terveydenhuoltobyrokratian rattaisiin ja käynnistä jäi hieman Itä-Saksalainen maku. Mitään testejä ei tehty, raskautta ei todennettu mitenkään ja meille kerrottiin pieni osa siitä mitä olimme jo itse opiskelleet. Ainoaan konkreettiseen kysymykseemme kahden viikon ulkomaanmatkasta marraskuun alussa terveydenhoitaja vastasi laveammin kuin Käteisen Jyrki. Erilaisia brosyyreja tuli kamala pino ja tänään onkin tehty kotiläksyjä. Isänä sain mukaani "käyttöohjekirjan" vauvaan ja se taitaa olla ensimmäinen manuaali jonka olen elämäni aikana lukenut (käyttöohjeethan on tehty vanhuksille, naisille ja lapsille). Pienet autoremontit ja asennushommat ovat kuitenkin läpihuutojuttuja tähän projektiin verrattuna ja olenkin päättänyt edetä (epätyypillisesti itselleni) nöyrästi eteenpäin.

Reissun ehdottomasti parasta antia oli kuitenkin mukavat aamukahvit Viiskulman terveysasemaa vastapäätä sijaisevassa kahvila Crustumissa. Valikoimaa riitti ja leivonnaiset olivat erinomaisia, hinnatkin olivat Helsinkiläisittäin erittäin kohtuulliset. Herkkuhetken jälkeen oli mukavaa lähteä antamaan päivittäinen vaatimaton työpanokseni. Huomenna on muuten viimeinen työpäivä ennen kauan odotettua kesälomaa. Ohjelmassa on ainakin ankaraa mökkeilyä ja veneilyä. Mikäli nämä ilmat eivät ala hiljalleen parantumaan niin joku äkkilähtökin on mahdollinen.

Odotuksen alusta ja vauvatarvikkeista

Terve taas, työviikko on pulkassa ja viikonloppua pukkaa päälle. Ollut aika hektistä viime viikonloput ja onkin ihanaa kun tämä viikonloppu on tyhjää täynnä. Mikään ei ole parempaa kuin rauhalliset viikonloppuaamut, hieman parempi aamupala (tai yleensäkin aamupala nim. nukkunut "pommiin" joka aamu) ja taistelu Hesarin herruudesta. Viikonloppuaamuisinhan toinen nappaa Hesarin ja häviäjä tämän Kalifornian "lahjan maailmalle" viereensä.

Tällä viikolla on tullut taas hieman paremmin tutustuttua vauva-aiheeseen ja siihen mihin sitä on lusikkaansa oikein työntämässä. Ihme kyllä en ole missään vaiheessa saanut mitään isompaa paniikkikohtausta tulevasta isyydestä. Olen ammatiltani DI ja teen yleensä kaiken niinkuin on järkevää ja käytännöllistä. Nyt tuntuu että minulla ei ole täyttä kontrollia kaikkeen mutta mitä sitten, välillä on insinöörinkin annettava vaan mennä. Ainut pelko mikä minulla ihan oikeasti on - on pelko keskenmenosta. Tässä ollaan kuitenkin vasta jossain 6-7 raskausviikon tienoilla ja tilastollinen todennäköisyys keskenmenoon on suurin ensimmäisessä raskaudessa. S tuossa jo ehti pelästyttää pahemman kerran kun eilen oli ihan pientä vuotoa. Pikainen Googletus kuintenkin paljasti että ilmeisesti se on täysin normaalia, ei se tunne kuitenkaan hyvältä tuntunut. 

Sitten tämän vauvatarvikeaiheeseen, olemme tuossa suorittaneet alustavaa tutkimusta siitä mitä vauva oikein tarvitsee. Kokemukset vauvoista kun kummallakin rajoittuvat lähinnä nuorempiin sisaruksiin ja TV-sarjoihin. Vauva-lehden nettisivuilta löytyi kuitenkin melko kattava lista siitä mitä vauva tarvitsee, eräänlainen "Baby equipments for dummies" http://www.vauva.fi/artikkeli/tarvikkeet/29/mita_vauva_tarvitsee

Listaa lukiessani tajusin kuinka totaalisen kujalla olen kaikessa millä on mitään tekemistä vauvojen kanssa. Onneksi on äitiyspakkaus, tuossa pakkauksessa on kaikkea sellaista mitä ei välttämättä itse tajuaisi ostaa, niin ja tietysti kondomeja ettei Kelalle ihan heti tule lisää maksettavaa. Ilmeisesti ostoslistalle tulee päätymaan ainakin vaunut, hoitopöytä ja turvakaukalo turvalliseen matkustamiseen. Turvallinen matkustaminen todennäköisesti edellyttää myös autonkuljettajan palkkaamista, sillä S:n kyydissä ateisteillakin on tapana rukoilla.

Ensimmäinen näkemyserokin jo löydettiin, minun sisäinen nihilistihippini olisi valmis ostamaan joitain juttuja käytettynä koska kaikki vauvajutut ovat käytettynäkin melkein uusia. S kuitenkin ilmoitti ettei onnistu ja demokraattisella päätöksellä S päätti että uutta sen olla pitää. Minulle on oikeastaan ihan sama, joten pelasin varman päälle ja vastasin "kyllä kulta". Meidän siis pitää tehdä retki johonkin vauvatarvikekauppaan ja tutustua hieman tarjontaan. Minua häiritsee suunnattomasti mennä johonkin kauppaan ymmärtämättä mistään mitään, siellä sitten minä olen se idiootti joka kyselee tyhmiä kysymyksiä. Pitää varmaan käydä samalla reissulla vaikka Gigantissa jotta egoni selviää kolauksesta. Vaunujen kanssa otin jo varaslähdön ja Emmaljungan City Crosseja on ainakin kehuttu. Vaunujen pitää olla ehdottomasti unisex-väriset, koska emme halua tietää vauvan sukupuolta.

Katselimme tuossa myös kokemuksia 4D-ultrasta. Voisi olla hyvin antoisaa tutustua tulokkaaseen paremmin ultran välityksellä, mutta pelätään hieman että sukupuoli paljastuu väkisin noin tarkassa ultrassa. Toki jos mahdollinen poika on tullut isäänsä niin tuskin siellä mitään näkyy edes 4D:ssä.

Mutta nyt lähdetään nuohoamaan Etelä-Helsingin rantoja ja palataan asiaan kun on jotain uutta raportoitavaa.

Juhannus ja tyylipuhdas vahinko

S:n mukaan meidän tulisi kehittää lapselle jonkinlainen työ-/projektinimi, itse lobbaan itsevaltiaan tavoin kutsumanimeä mini ja S tuntuu sen hitaasti hyväksyvän. Oikea nimihän meillä on valmiina, ainakin tytölle. Projekti mini on elämäni tärkein projekti, olen tehnyt ja tulen tekemään paljon erilaisia projekteja, minkään niistä ei tarvitse onnistua kunhan projekti mini onnistuu.

Peruspanikoinnin lisäksi meille tuli hieman muitakin käytännön ongelmia raskauden myötä. Ei kukaan halua kertoa raskaudestaan ihan raskauden alussa koska niin paljon voi tapahtua. Raskaustesti päätti ilmoittaa ilouutisen kaksi päivää ennen juhannusta ja vielä samana iltana meillä oli hyvän ystävämme järjestämä Midweek Dinnerparty. Seuraavaksi aloimmekin siis pohtimaan millä ihmeen verukkeella me saamme selitettyä S:n juomattomuuden. Erityisesti Juhannuksena selvä suomalainen on samanlainen ihme kuin Englannin jalkapallojoukkueen menestys arvokisoissa, ei sitä vaan tapahdu. Erilaisia sairauksia ja lääkekuureja miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että ehkä vanha kunnon feikkaus toimisi kuitenkin parhaiten. Sovimme että S kantaa vaan jotain juomaa kädessään ja minä paikan tullen suoritan ikävän velvollisuuden ja juon sen. Grilli-ilta menikin mukavissa tunnelmissa ja ainoastaan lomailevan S:n kieltäytyminen baarireissusta herätti jonkinlaista kummastusta.

Torstaina kun pääsin töistä otimme suunnan kohti Saimaata ja starttasimme juhannuksen viettoon. Istuimme aivan järkyttävissä liikenneruuhkissa ja S luki minulle ääneen hankkimaansa Vauva-lehteä. Normaalisti vihaan kaikenlaista ryysistä ja jonottamista, mutta matka meni yllättävän kivuttomasti, ehkä minustakin alkaa pahimmat kulmat hioutua:) Illalla kun saavuimme perille S näki huomattavan vaivan ja kätki Vauva-lehden autoon niin ettei sitä vahingossakaan kukaan huomaa. Olimme illan S:n veljien kanssa ja grillailimme eikä kukaan kiinnittänyt juomattomuuteen sen erikoisempaa huomiota. Yön aikana anoppi ja appiukko saapuivat paikalle ja aamulla sitten tapahtuikin.. Jotenkin ihmeessä S oli onnistunut jättämään sen perhanan Vauva-lehden hankinnasta saamansa kuitin rahina toimivan arkun päälle. Anoppihan sen kuitin löysi ja päätteli asian laidan suhteellisen nopeasti. Ei siinä sitten S:n auttanut kuin kertoa "Olevansa ehkä ihan pikkuisen raskaana". Anoppi ja appiukko ottivat asian ihan hyvin, appiukko kuitenkin ehkä vähän huonommin. Älä kuitenkaan appiukko murehdi, ottaisin asian ihan samalla tavalla jos mahdollinen pikkuprinsessani kertoisi että on raskaana jollekin karvanaamalle. Illaksi menimme porukalla juhlimaan juhannusta S:n suvun kanssa ja kukaan ei ilmeisesti huomannut mitään. S:n vanhemmat siis tietävät, tasapuolisuuden nimissä pitää varmaan kertoa omille vanhemmilleni kun sinne ensi kerralla suunnataan.

Juhannuksena minulla oli aikaa hiljentyä vielä miettimään elämäämme ja uutta tulokasta paremmin. Varastin monta kertaa itselleni pienen hetken, hiljennyin polttelemaan tupakkaa (jonka olen luvannut lopettaa) ja miettimään elämääni, kaikkia niitä muutoksia ja uusia ihania asioita joita mini tuo tullessaan. Asiat eivät voisi olla paljon paremmin, saan toivotun lapsen elämäni naisen kanssa. Tulen tekemään kaikkeni jotta voin taata perheelleni parhaan mahdollisen elämän. En ole mikään maailman karskein mies ja olen viimeisen muutaman päivän aikana itkenyt kuin pikkutyttö, aikaa ja paikkaa katsomatta.

Kotimatkalla (7,5 h ja 300 km argh!) sain ensimmäisen kerran tuntumaa raskaana olevan naisen hormoneista ja niiden vaikutuksesta mielialaan. S selitti minulle jotain vauvajuttua kautta rantojen todella hankalasti ja kysyi ymmärsinkö. Minä hölmö menin vastaamaan rehellisesti, että en ymmärtänyt yhtään mitään. Ajatuksenlukukyvyttömyyteni johti spontaaniin itkuun, olen pahoillani kulta, en minä vaan ymmärtänyt.

Hyvät uutiset

Keskiviikko 20.6.2012 oli kuin mikä tahansa päivä, kollega oli lomalla ja oli aivan älytön kiire töissä. Kaiken kiireen keskellä vaihdoin pari viestiä rakkaan avovaimoni S:n kanssa ja havaitsin hänen olevan vielä hieman normaaliakin omituisempi;). Tiedustellessani syytä moiselle käytökselle sain lyhyen ja ytimekkään vastauksen: "Tein raskaustestin ja se näytti positiivista, tein toisen ja sekin on positiivinen." Valehtelisin jos väittäisin muistavani tuon hetken hirveän hyvin. Muistan että olin maailman onnellisin ja että kyyneleet tulivat silmiini, muistan että menetin kykyni toimia ja leijuin kaiken normaalin ulkopuolella. Muistan että mietin kuka ihme tekee raskaustestin Stokkan vessassa? Raskaus oli erittäin toivottu, mutta silti kaikki tapahtui niin nopeasti - tässähän oli kuitenkin aktiivisesti yritetty vain pari kuukautta.

Sanomattakin selvää että työnteosta ei tullut sinä päivänä enää yhtään mitään, itkusilmin väsäsin työt siihen pisteeseen että pystyin lähtemään kotiin antamaan ison halauksen rakkaimmilleni. Autossa minuun alkoi konkreettisesti upota se fakta, että minusta on tulossa isä. 9 kk:n päässä olemme S:n kanssa vastuussa pienestä olennosta ja tämä vastuu tulee jatkumaan jossain määrin koko elämämme. Ajoin miten sattuu, itkin ja nauroin, huusin ääneen: "Minusta tulee isä".

Kotiin päästyäni otin rakkaani hellään halaukseen ja illan keskustelimme siitä kuinka onnellisia olemme kun meistä tulee vanhempia, tulevaisuudesta ja myös peloistamme. Noiden keskustelujen jälkeen viimeistään tajusimme, että lapsemme tulee saamaan parhaan mahdollisen perheen. Ei meillä ole kaikki valmiina, asuntomme on liian pieni, minä olen yt-neuvotteluiden kohteena ja toinen autokin pitäisi kai vaihtaa. Elämä on silti antanut meille kaikkein ihanimman lahjan ja puitteiden fiksaus on toissijainen järjestelykysymys. Puitteita on aikaa laittaa kuntoon maaliskuuhun 2013 asti ja vaikka kaikki ei olisikaan aivan valmista niin mitä sitten.