Ensimmäinen ultra!

Hei taas,

Ensimmäiseen ultraan mentiinkin sitten taas vähän vaikeamman kautta. Ultrakutsu tuli kotiin ja katsoimme että se on ma 6.8. Edeltävänä sunnutai-iltana S alkoi katsomaan kutsua tarkemmin ja siinä lukikin torstai 9.8.  En tiedä onko vika lukemisessa vai luetunymmärtämisessä, mutta kollektiivisesti jotenkin päätettiin sen olevan maanantaina. Olimme luonnollisesti järjestäneet kaikki lomasuunnitelmat niin että olemme kotona maanantaina. Ma-aamuna soitimme ja kärtimme ultra-aikaa hieman aikaisemmin, jotta meidän ei tarvitsisi olla koko viikkoa kotona ja pääsimmekin tänään sinne.

Nukuin edellisen yön pirun huonosti, kun yleensä sainkin unta. Päässä pyöri kaikenlaista: Onko vauva kunnossa? Onko niskaturvotusta? Lyökö sydän? Onko yleensäkään mitään vauvaa olemassa? Eihän minulla ole vauvasta oikein mitään havaintoa, viiva tikussa, ailahteleva ja vähän turvonnut nainen käsissä. Miehenä sitä aina välillä tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi tässä prosessissa. Kaikki tapahtuu äidin ympärillä ja äidillä on oikeus tuntea tai haluta mitä ikinä keksikään. Mies on vähän kuin veneen lepuuttaja, toimii iskunvaimentimena myrskyn ja tukevan laiturin välissä.

Aamupäivällä sitten lähdettiin Naistenklinikalle kumpikin jännityksestä täristen. Aikamme pompittua tiskiltä toiselle meidät otti vastaan erittäin mukava kätilö ja ultraus aloitettiin melkein heti. Aluksi kuva ei syntynyt kovinkaan selväksi ja kumpikin alkoi hieman jännittämään että onko siellä mitään elämää. Sitten ruudulle saatiin kuitenkin kuva maailman täydellisimmästä vauvasta. Meidän pieni nelisenttinen, niin pieni mutta silti niin ihmisen näköinen, jalat, kädet ja suhteettoman iso pää. Showmies päätti vielä käynnistää ultrauksen kunniaksi todellisen taitouintinäytöksen ja liikkui kuin viimeistä päivää. Pientä ihmettä ruudulta seuratessa sitä tajusi jälleen kerran hieman paremmin oman isyytensä. Jonkinlainen ympyrä sulkeutui meidän kolmen kesken, siinä me nyt olimme - meidän pieni perhe. Olisi tehnyt mieli katsella häntä vaikka iltaan asti, mutta valitettavasti jossain kohtaa aika tuli täyteen ja kätilö lopetteli.

Meidän mini 11 viikkoa

Yllä se tärkein, eli ensimmäinen kuva meidän pienestä. Kuvissa ei kyllä näy läheskään yhtä hyvin yksityiskohdat kuin livelähetyksessä, mutta onhan siinä jotain nähtävissä. Niskaturvotus oli tosi vähäistä ja kaikki muutenkin hienosti. Vauva oli hieman alustavia laskelmia nuorempi ja virallinen laskettu aika on 28.2.2013

Olimme me jo aikoja sitten sopineet että ultran jälkeen haetaan vauvalle ensimmäinen juttu. Löysimmekin täydellisen ihanan vanhanajan nallen (onpas miehekäs lause). Vaatteita emme oikein viitsi vielä ostaa kun neutraaleja unisex-vaatteita on suhteellisen vähän.

Minin ensimäinen nalle

Kiitoksia kaikille lukijoille ja kommentoijille, yritän aktivoitua myös sosiaalisella puolella heti kun harmaa arki koittaa (joskin siitä tuskin tulee kovinkaan harmaata). Seuraavan blogin aihekin hahmottuu jo mielessä, se tulee koskemaan elämistä raskaana olevan naisen kanssa. Se on yllättävän hyvää harjoitusta isyyttä varten ja joudun varmasti lapsen kanssa tulevaisuudessa samanlaisiin tilanteisiin kuin tässä raskauden aikana. Kerrottakoon näin spoilerina että enemmänkin se huvittavaa kuin rasittavaa.